Kuntaliiton blogit

Tältä sivulta löydät Kuntaliiton julkaisemat blogit. Kuntaliiton viestintä palvelee mielellään Kuntaliittoon liittyvissä kysymyksissä.

Valtiovarainministeriö tiedotti lokakuussa sote-siirtolaskelman jälkeisen kunnan valtionosuuden määrään liittyvästä laskentateknisestä virheestä. Niin sanottu kehysvirhe liittyi erityisesti kuntien peruspalvelujen valtionosuuden indeksitarkistukseen, jonka osittain virheellinen laskentalogiikka

Ari Korhonen
Kirjoittaja

Alkuvuodesta 2021 julkaistuissa KuntaTurvan tutkimuksissa havaittiin uhka- ja väkivaltatilanteiden olevan nousussa erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa. Väkivaltaa esiintyy sekä henkisenä että fyysisenä. Uhka- ja väkivaltatilanteen ovat yleisempiä yli

Sanna Marinin hallitus julkaisi syyskuun lopussa esityksensä valtion vuoden 2022 talousarvioksi. Talousarvion yhdessä julkaistiin myös syksyn kuntatalousohjelma sekä valtiovarainministeriön kansantalousosaston suhdannekatsaus. Talousarvioesitys on näillä näkymin viimeinen talousarvioesitys, jossa

Huomenna 7.10.2021 hallitus antanee jälleen kerran eduskunnalle esityksen lastensuojelulain muuttamisesta. Tällä kertaa esitetään säädettäväksi lastensuojelun sosiaalityöhön asiakasmitoitus. Nyt on otollinen check point katsastaa, mitä lastensuojelulaille ja lapsen asioista vastaavan

Kirjoittaja

”Eräs valmisteltavan uudistuksen riski piilee siinä, ettei ole kunnolla selvitetty, mitä ongelmia ollaan todella korjaamassa. Tähän usein yhdistyy se, että tavoitteita ei ole mietitty kunnolla, eikä myöskään kartoitettu vaihtoehtoja niiden saavuttamiseksi.” Nämä suuriin uudistuspyrkimyksiin

Kirjoittaja

Suomessa on tehty syyskuussa kaksi uutta nimitystä, joilla molemmilla voi olla valtava merkitys siihen, mihin suuntaan maamme digitalisaatio kehittyy. Suomen hallitukseen on nimitetty digitalisaation, datatalouden ja julkisen hallinnon kehittämisen ministerityöryhmä ja valtiovarainministeriöön

Päivi Väisänen-Haapanen

Vuodet 2020 ja 2021 ovat koetelleet monia toimintoja, myös kansalaisopistoja. Epävarmat ja muuttuvat tilanteet, koko Suomea koskeneet rajoitukset sekä alueelliset ja paikalliset suositukset koronatilanteesta riippuen ovat vaikuttaneet opistojen elämään monin tavoin. Digiosaaminen on kasvanut

Kirjoittaja

Kunnat ja muut lukiokoulutuksen järjestäjät valmistautuvat parhaillaan vuoteen 2022. Kuntien talousarviovalmistelu onkin jo hyvässä vauhdissa. Lukiokoulutuksen kannalta oleellisinta on koulutuksen järjestäjän oma taloudellinen asema. On hyvä muistaa, että kunnat ovat ylivoimaisesti suurin