Markkinaoikeuden ensimmäiset ratkaisut horisontaalisesta yhteistyöstä

Lokakuun 2014 lopussa markkinaoikeus antoi neljä ratkaisua, joiden sisältönä oli sairaanhoitopiirien kuntayhtymien ja pelastuslaitosten välillä tehdyt ensihoitoa koskevat yhteistoimintasopimukset. Tapaukset ovat merkittäviä, sillä ensimmäistä kertaa niissä otettiin kotimaisesti kantaa horisontaalisen yhteistyön edellytyksiin.

Taustaa

Ratkaisut koskivat Kanta-Hämeen, Pohjois-Pohjanmaan sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymiä. Ratkaistavina oikeuskysymyksinä olivat, onko tällainen yhteistoimintasopimus tulkittava hankintalaissa tarkoitetuksi hankintasopimukseksi ja sen jälkeen, täyttyivätkö järjestelyissä ns. horisontaalisen yhteistyön edellytykset.

Ratkaisuissa oli kyse tilanteista, joissa sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ja pelastuslaitos sopivat ensihoidon järjestämisestä yhteistoimintasopimuksella. Sopimusten mukaan kyse oli terveydenhuoltolain 39 §:n mukaisesta järjestämisestä, jonka mukaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä voi järjestää ensihoitopalvelun alueellaan tai osassa sitä hoitamalla toiminnan itse, järjestämällä ensihoitopalvelun yhteistoiminnassa alueen pelastustoimen tai toisen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän kanssa taikka hankkimalla palvelun muulta palvelun tuottajalta. Sopimuksissa oli sovittu yksityiskohtaisesti osapuolten tehtävistä, vastuista ja velvoitteista.

Markkinaoikeuden arviointi - hankintasopimus vai ei?

Tuomioistuimen arviointi noudatteli unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännöstä tuttua linjaa, jossa ensin arvioitiin sitä, täyttääkö sopimus hankintalaissa tarkoitetun hankintasopimuksen tunnusmerkistön. Markkinaoikeus totesi aluksi, että terveydenhuoltolain 39 §:stä ei johdu, että sairaanhoitopiirin ja alueen pelastuslaitosten välinen ensihoitopalvelua koskeva yhteistyö kaikissa tapauksissa jäisi hankintasäännösten ja niihin sisältyvän kilpailuttamisvelvoitteen ulkopuolelle. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan merkitystä ei ole myöskään sillä, että hankintaviranomaisen sopimuskumppani on itsekin hankintaviranomainen.

Markkinaoikeus totesi, että yhteistoimintasopimusten pääasiallisena sisältönä oli järjestää sairaanhoitopiirin järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvien ensihoitopalvelujen toteuttaminen siten, että pelastuslaitokset tuottavat ko. palvelut ja sairaanhoitopiiri puolestaan suorittaa pelastuslaitoksille korvauksen tästä aiheutuneista kustannuksista. Sopimuksissa noudatettiin niin sanottua nettokustannusperiaatetta, jonka mukaan suoritettava korvaus kattaa yksinomaan ensihoitopalvelun toteuttamisesta pelastuslaitoksille aiheutuvat kustannukset. Korvauksessa huomioitiin mm. suoritukset, jotka pelastuslaitokset vastaanottavat ensihoitopalvelun perusteella esimerkiksi Kansaneläkelaitokselta tai palvelun kohteena olevalta henkilöltä.

Markkinaoikeus katsoi, että yhteistoimintasopimukset olivat oikeudellisesti erillisten yksiköiden välisiä sopimuksia, jotka on katsottava hankintasäännöksissä tarkoitetuksi "rahallista vastiketta vastaan" tehdyiksi sopimuksiksi. Merkitystä ei ollut tässä vaiheessa sillä, että pelastuslaitokset olivat itsekin hankintaviranomaisia tai että sopimusten mukaan niille maksettava vastike rajoittui ainoastaan sopimuksen kohteena olevasta palvelusta aiheutuvien kustannusten korvaamiseen. Siksi sopimukset oli katsottava hankintalain tarkoittamiksi palveluhankintasopimuksiksi.

Horisontaalisen yhteistyön edellytykset

Tämän jälkeen tuomioistuin arvioi sitä, täyttikö yhteistyöjärjestely niin sanotun horisontaalisen yhteistyön kriteerit ja jäikö se siten tällä perusteella hankintasäännösten soveltamisalan ulkopuolelle. Markkinaoikeus viittasi ratkaisuissaan unionin tuomioistuimen oikeustapauksiin C-480/06 komissio vs. Saksa, C-159/11 Lecce sekä C-386/11 Piepenbrock sekä komission tausta-asiakirjaan 4.10.2011 ”Public-public cooperation”). Näissä tapauksissa on esitelty horisontaalisen yhteistyön tunnusmerkit ja edellytykset.

Arvioinnissaan markkinaoikeus totesi, että yhteistoimintasopimuksissa, joiden osapuolina ovat kuntien muodostamat sairaanhoitopiiri ja pelastuslaitokset, on kysymys yksinomaan yleisen edun mukaisia tarpeita tyydyttämään perustettujen julkisyhteisöjen välisestä järjestelystä. Näin ollen ensimmäinen edellytys, yleisen edun mukaisuus, täyttyi.

Toisena arvioitiin yhteisen tehtävän edellytyksen toteutumista. Markkinaoikeus totesi, että kysymystä arvioitaessa oli otettava huomioon mm. pelastuslaitosten toiminnan tarkoitus ja niiden tehtävät yhteistoimintasopimusten sisältöön nähden. Selvää oli, että terveydenhuoltolain mukaan ensihoitopalvelut kuuluivat sairaanhoitopiirin järjestämisvelvollisuuden piiriin, eikä pelastuslaitoksella ole niiden osalta lakiin perustuvia velvoitteita. Toisaalta pelastuslaissa ensihoitopalvelut oli kuitenkin nimenomaisesti mainittu alueen pelastuslaitoksen tehtäväkenttään kuuluviksi pelastuslaitoksen ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän välisessä yhteistoimintatilanteessa. Lisäksi markkinaoikeus viittasi terveydenhuoltolain esitöihin, joissa oli todettu, että ensihoitopalvelun järjestämisellä yhteistyössä alueen pelastustoimen kanssa saavutettaisiin merkittäviä hyötyjä mm. henkilöstön ja kaluston käytön osalta.

Pelastuslaitosten ylläpitämät resurssit ovat hyödynnettävissä terveydenhuoltoviranomaisten resurssien lisänä ensihoitotehtäviin suuronnettomuus- ja terveydenhuollon erityistilanteiden hoitamisessa ja niihin varautumisessa. Näissä tilanteissa pelastustoimen valmiudessa oleva henkilöstö on käytettävissä ensihoitotehtäviin lyhyellä varoitusajalla. Vastaavasti pelastustoimen ylläpitämää kalustoa varajärjestelyineen voidaan käyttää kustannustehokkaasti suuronnettomuus- ja erityistilanteissa. Siksi tilannetta ei voitu rinnastaa siihen, jossa sopimuskumppani yksinomaan toteuttaa palvelun korvausta vastaan. Yhteistoiminnasta oli saatavissa kokonaishyötyä sopimuskumppaneilleen ja niiden suorittamien julkisten palvelun tehtävien voitiin katsoa tähtäävän yhteneväisiin terveyden ja turvallisuuden edistämisen tavoitteisiin. Yhteisen tehtävän edellytyksen voitiin katsoa toteutuvan.

Kolmanneksi markkinaoikeus kiinnitti huomiota siihen, että yhteistoimintasopimuksiin ei sisältynyt määräyksiä, jonka perusteella yksityinen palveluntuottaja saattaisi tulla asetetuksi kilpailijoihinsa nähden etuoikeutettuun asemaan. Tällainen määräys olisi saattanut olla esimerkiksi alihankintaa koskeva ehto.

Valitukset jätettiin tutkimatta

Näillä perusteilla markkinaoikeus päätyi lopputulokseen, että yhteistoimintasopimukset täyttivät horisontaalisen yhteistyön edellytykset ja valitukset jätettiin tutkimatta.

Ainoastaan Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin tapauksessa yhteistyösopimuksen katsottiin kuuluvan hankintalain mukaisen kilpailuttamisvelvoitteen piiriin, sillä sopimus sisälsi myös ns. kiireettömiä potilaskuljetuksia, joita ei voida lukea ensihoitoon kuuluvaksi. Kanta-Hämeen tapauksessa markkinaoikeuteen toimitettu valitus oli kuitenkin tehty myöhässä, joten se jätettiin siksi tutkimatta.

Markkinaoikeuden arviointi perustui voimassaolevaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, eivätkä tapaukset sisältäneet viittauksia uuteen hankintadirektiiviin.

Teksti: Katariina Huikko

Lisää aiheesta

Muualla verkossa

• MAO:733-748/14
  Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - ensihoito- ja potilassiirtopalvelut

• MAO:749-757/14
  Pohjois-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - ensihoitopalvelut

• MAO:758-760/14
  Pohjois-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - ensihoitopalvelut
• MAO:761-762/14
  Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - ensihoitopalvelut