Ilmoittaudu THL:n koulutuksiin vammaispalveluiden järjestämisestä ja hankinnasta

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) koordinoima koulutuskierros vammaispalveluiden järjestämisestä ja hankinnasta alkaa maaliskuussa. Julkisten hankintojen neuvontayksikön asiantuntijat kouluttavat kiertueella hankintoja koskevissa osuuksissa.

Koulutuskierroksen tavoitteena on tukea kuntien järjestämis- ja hankintaosaamista vammaispalveluissa sekä vahvistaa luottamusta näiden palveluiden järjestämistä kohtaan. Tarkoituksena on tuoda hankintayksiköille konkreettisia neuvoja ja ratkaisuja vammaispalveluiden järjestämiseen ja kilpailuttamiseen. Vammaisten henkilöiden palvelut tulee järjestää siten, että ne vastaavat asiakkaiden yksilöllisiä tarpeita, ja palveluiden järjestämisessä tulee huomioida myös asiakasosallisuus.

Tilaisuuksilla pyritään vastaamaan eduskunnan käsiteltävänä olevassa vammaisjärjestöjen Ei myytävänä! -kansalaisaloitteessa esitettyyn kritiikkiin.

Koulutuksien sisältö

Koulutuspäivässä käydään läpi vammaisten ihmisten ihmisoikeussopimukseen ja vammaispalveluiden järjestämiseen liittyviä kysymyksiä sekä sitä, miten hankintalakia sovelletaan vammaispalveluihin.

Koulutuspäivät ja paikkakunnat

Koulutus pidetään kuudella paikkakunnalla seuraavasti:

  • Helsinki ke 6.3.2019 ­– ilmoittautuminen käynnissä
  • Joensuu ke 13.3.2019 – ilmoittautuminen käynnissä
  • Oulu ti 2.4.2019 – ilmoittautuminen käynnissä
  • Tampere ti 24.9.2019
  • Rovaniemi ti 1.10.2019
  • Turku - Åbo ti 8.10.2019 (kaksikielinen tilaisuus).

Koulutukset ovat maksuttomia. Osallistujille tarjotaan lounas.

Kaikkiin muihin paitsi Helsingin tilaisuuteen voi osallistua myös etäyhteydellä. Myös etäosallistuminen vaatii ilmoittautumisen.

Ilmoittaudu THL:n sivuilla

Lisätietoja koulutuskierroksesta ja ilmoittautumislinkit ovat THL:n verkkosivuilla.

Koulutuskierros järjestetään sosiaali- ja terveysministeriön (STM) toimeksiannosta. THL:n lisäksi hankkeessa ovat mukana myös työministeriö, valtiovarainministeriö, Suomen Kuntaliitto, Valvira ja aluehallintovirastot sekä eri vammaisjärjestöjen edustajia.