Kuntaliiton pääekonomisti käy asian ytimeen ja pelkistää kansantalouden kiemurat selkokielelle - olennainen taloudesta.

Tehtävänäni on valvoa, että kunnat saavat talouspolitiikassa jatkossakin sen aseman mikä niille kuuluu. Talousasioiden ohessa nautin elämästä niin lenkkipolulla kuin kulttuurisaleissa.

Minna Punakallio Twitterissä: @MinnaPunakallio

Valtiovarainministeriö tiedotti lokakuussa sote-siirtolaskelman jälkeisen kunnan valtionosuuden määrään liittyvästä laskentateknisestä virheestä. Niin sanottu kehysvirhe liittyi erityisesti kuntien peruspalvelujen valtionosuuden indeksitarkistukseen, jonka osittain virheellinen laskentalogiikka

Sanna Marinin hallitus julkaisi syyskuun lopussa esityksensä valtion vuoden 2022 talousarvioksi. Talousarvion yhdessä julkaistiin myös syksyn kuntatalousohjelma sekä valtiovarainministeriön kansantalousosaston suhdannekatsaus. Talousarvioesitys on näillä näkymin viimeinen talousarvioesitys, jossa

Tiistaina alkavassa syksyn budjettiriihessä on jälleen paljon pelissä. Vuoden 2022 veropäätökset, ilmastotoimet ja ratkaisut työvoimapulan helpottamiseksi lienevät tämän budjettiriihen akuuteimpia kysymyksiä. Ne ansaitsevatkin oman tilansa ja paikkansa lähestyvän budjettiriihen kärkinä. Perinteiseen

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2020 tilinpäätösarviot yllättivät vahvuudellaan, vaikka hyviin kuntatalouden lukemiin oli varauduttu jo viime vuoden loppupuolella. Kuntien tulos kasvoi Tilastokeskuksen helmikuisen tiedotteen mukaan lähes kahdella miljardilla eurolla ja kuntayhtymien tilikauden tulos

Ei ole ylimitoitettua sanoa, että kuluva vuosi on ollut hyvin poikkeuksellinen. Keväällä ympäri maailmaa levinnyt koronapandemia on mullistanut paitsi normaalin arkielämämme niin myös työnkuvamme ja elantomme. Koronan aikana työttömyys on lisääntynyt, yrityksiä on laitettu säppiin ja asiakasvirrat

Kuntatalouden heikko tilanne on noussut kuluvana syksynä toistuvasti otsikoihin. Kunnallisverokertymät ovat jo kolmatta vuotta peräkanaa nollan tuntumassa ja valtionosuudet samaan aikaan miinuksella. Budjettien alijäämät ovat suuria erityisesti isoissa kaupungeissa ja useilla paikkakunnilla on