Soveltamisala

Horisontaalinen yhteistyö

Hankintalakia ei sovelleta tietyin edellytyksin tehtyihin hankintayksiköiden välisiin yhteistyö- tai yhteistoimintasopimuksiin. Tällöin puhutaan ns. hankintayksiköiden horisontaalisesta yhteistyöstä.

Hankintayksiköiden välinen yhteistyösopimus

Hankintalakia ei sovelleta hankintayksiköiden väliseen sopimukseen, jolla hankintayksiköt toteuttavat yhteistyössä ja yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi niiden vastuulla olevat yleisen edun mukaiset julkiset palvelut. Lisäksi edellytyksenä on, että enintään viisi prosenttia ja enintään 500 000 euron osuus yhteistyön piiriin kuuluvista palveluista tuotetaan muita kuin sopimuksen osapuolia varten. Edellä mainittua prosenttiosuutta määritettäessä perusteena on käytettävä sopimuksen tekemistä edeltävien kolmen vuoden keskimääräistä kokonaisliikevaihtoa tai muuta vastaavaa toimintaan perustuvaa määrää.

Hankintayksiköiden yhteistyön toiminnan rajoitusta koskeviin säännöksiin on säädetty samat poikkeukset kuin sidosyksikölle. Prosenttirajoitus on siis 10, ja 500 000 euron rajoitusta ei sovelleta, kun yhteistyön piiriin kuuluvissa palveluissa ei ole markkinaehtoista toimintaa. Markkinaehtoista toimintaa ei katsota olevan silloin, jos yhteistyöhön osallistuneet hankintayksiköt ovat julkaisseet yhteistyön piiriin kuuluvien palvelujen suunnitellusta tuottamisesta muille kuin sopimuksen osapuolia varten avoimuusilmoituksen, eivätkä hankintayksiköt saa ilmoituksessa määritellyssä määräajassa vastauksia yhteistyön piiriin kuuluvia palveluja koskevasta markkinaehtoisesta toiminnasta. Vastausten tekemistä koskevan määräajan on oltava vähintään 14 vuorokautta avoimuusilmoituksen julkaisemisesta. Kymmenen prosentin rajoitusta sovelletaan edellytysten täyttyessä avoimuusilmoituksen kohteena olevan yhteistyöhön piiriin kuuluviin palveluihin kolme vuotta avoimuusilmoituksessa asetetun vastausmääräajan päättymisestä.

Palvelujen tuottamista koskevaa 5 %:n rajoitusta ei sovelleta myöskään silloin, kun muita kuin sopimuksen osapuolia varten toteutettujen yhteistyön piiriin kuuluvien palvelujen arvo on sopimuksen tekemistä edeltävien kolmen vuoden ajalta keskimäärin alle 100 000 euroa vuodessa.

Oikeuskäytäntöä horisontaalisesta yhteistyöstä

Horisontaalisen yhteistyön edellytyksiä on käsitelty unionin tuomioistuimen ratkaisuissa C-480/06, komissio vastaan Saksa (EU:C:2009:357) sekä C-159/11, Lecce. Kotimaisessa ratkaisukäytännössä edellytyksiä on tulkittu mm. markkinaoikeuden ratkaisuissa MAO 733-748/14, MAO 749-757/14, MAO 758-760/14 sekä MAO 761-762/14.

Palvelusähköposti
hankintaneuvonta

Palvelusähköposti hankintaneuvonta

Julkisten hankintojen menettely- ja hankintalain soveltamiskysymykset

Palvelemme hankintayksiköitä julkisiin hankintoihin liittyvissä asioissa. Suosittelemme käyttämään ensisijaisesti palvelusähköpostiamme.

hankinnat@kuntaliitto.fi

hankinnat